Hoidamme kaikki toivomuksenne mukaiset hautausjärjestelyt

Hautausjärjestelyt

Hautauksen järjestäminen - Lähimmäisen palvelua surun kohdatessa

Surunkin keskellä omaisten on ryhdyttävä käytännön toimiin läheisensä hautaamiseksi.

Hoidamme kaikki toivomuksenne mukaiset hautausjärjestelyt.

Hautausjärjestelyistä

Käymme rauhassa läpi hautaukseen liittyvät asiat, neuvomme ja avustamme. Sovimme meille annettavista hautaukseen liittyvistä tehtävistä. Meiltä saa Avuksi hautausta järjestäville -kirjasen, josta selviää, mitä kaikkea hautauksessa on huomioitava. Meiltä saa myös maksutta muistolausevihkosen, josta voi löytyä sopiva teksti kuolinilmoitukseen tai suruvihkoon.

Hautauksen kustannukset vaihtelevat. Kustannuksiin vaikuttavat mm. omaisten valinnat, vainajan toive, hautaustapa ja kuljetusmatkat.
Videointi ja kuvaukset
Olemme yhdessä pitkäaikaisen hautajaiskuvauksia tehneen yhteistyökumppanimme kanssa luoneet teille mahdollisuuden osallistua hautajaisiin vaikka olisittekin estyneitä tulemaan paikalle. Videoituihin hautajaisiin voi osallistua joko suorana tai katsoa jälkikäteen. Lue lisää

Arkut

Edustamme usean eri valmistajan mallistoa. Arkut ja uurnat ovat pääosiltaan Suomessa valmistettuja. Verhoomomme tarjoaa runsaasti yksilöllistä valinnanvaraa ja verhoilemme myös asiakkaan omasta kankaasta. Ekologisuus on meille sydämen asia.

Arkkujen hinnasto

Kangasverhoillut arkut: 370 € - 1180 € 

Honka-arkut: 980 € -1890 €

Tammiarkut: 1980€ - 3980 €

Vaatetus kuuluu hintoihimme. Hapsut 35,00 €, tupsut 35,00 € ja kahvat 60,00 €.

Uurnat

Laajaan uurnavalikoimaamme kuuluu runsaasti suomalaisia maatuvia puisia ja saviuurnia (Tierra Finlandia) sekä vaihtuva mallistoa muiden valmistjien uurnia.

Uurnien hinnasto

Puu- ja verhoillut uurnat: 120 € - 420 €
Biohajoavat saviuurnat: 325 € - 485 €

Kuljetukset

Asiantunteva ja kokenut henkilökunta ovat palveluksessanne

Hoidamme kuljetukset kaikkialle Suomeen sekä ulkomaille tapauskohtaisin järjestelyin.

Hintaesimerkkejä kokonaispalvelusta

Kangasverhoillulla arkulla: Sileä kangasverhoiltu arkku. Vainajan huolto arkkuun ja kuljetus Turun alueella 665,00 €.
Puisella arkulla: Oksahonka / Mettänen. Vainajan huolto arkkuun ja kuljetus Turun alueella 1470 €.

Hautakivet

Turun Hautakivipalvelu
Palvelemme ja autamme myös vanhan hautakiven kaiverrus-, puhdistus- ym. asioissa sekä uuden kiven hankinnassa. Teemme hyvää yhteistyötä Turun Hautakivipalvelun kanssa.

Näin minä haluan -vihkonen

Hautausjärjestelyistä on usein vaikea puhua etukäteen. Voitte noutaa veloituksetta toimistostamme hautausjärjestelyvihkon, joka auttaa läheisiänne toteuttamaan hautaukseen liittyvät asiat toivomallanne tavalla. Avustamme tarvittaessa vihkon täyttämisessä.

Palvellaksemme parhaiten, teemme yhteistyötä useiden tahojen kanssa

Muistilista hautaustoimista:

Siunausajan ja paikan varaus | Hautauslupa | Muistotilaisuus | Arkun koristelu | Muut surukukat | Hautausohjema | Kantajat | Kuolinilmoitus | Kiitosilmoitus | Perunkirjoitus | Valokuvaus | Musiikkiohjelma | Uusi hautakivi | Vanhan hautakiven siirto ja huolto | Nimilevy muistolehtoon


Hautausoppaan löydät osoitteesta Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymä Hautausopas

Lomakkeet

Yhteydenottopyyntö

Perttala 85 vuotta

Yhteystiedot

Linnankatu 3

20100 Turku


Hämeenkatu 1

Turku

Teemme tarvittaessa myös kotikäyntejä. Maksuton asiakaspysäköinti sisäpihallamme. 
AJO-OHJE: Aninkaistenkadulta käännytään Linnankadulle, joka on yksisuuntainen.
Share by: